Ladataan...

Hämeenkyrönväylän tarpeeton maa-aines uusiokäyttöön ympäristöä suojelemaan

Infra nyt  · Julkaistu 15.09.2021

Parhaillaan käynnissä oleva Hämeenkyrönväylän urakka Pirkanmaalla valtatie 3:lla on hyvä esimerkki kiertotalouden tavoitteiden aktiivisesta edistämisestä. Hankkeessa väylälle rakennetaan muun muassa 10 kilometriä uutta valtatietä, kolme eritasoliittymää sekä 11 uutta siltaa. Työmaalta vapautuu 200 000 kuutiota, eli yli 10 000 kuorma-auton lastillista hienorakenteista, silttistä maa-ainesta, joka on hankkeelle itselleen tarpeetonta. Destia ajaa maa-aineksen hyödynnettäväksi Ylöjärven Haverin käytöstä poistetun kultakaivoksen rikastushiekka-alueen peittomaiksi. Elokuun loppuun mennessä maa-ainesta oli ehditty ajaa Ylöjärvelle noin 150 000 kuution verran.

Ajamalla metrien paksuinen silttikerros raskasmetalleja sisältävän rikastushiekan päälle, pystytään estämään haitallisia metalleja sisältävien maa-ainesten joutuminen sateiden mukana ympäristöön ja vieressä sijaitsevaan Kirkkojärveen. Hämeenkyrönväylän urakalta saatava silttimaa täyttää rikastushiekka-alueen peittorakenteen tekniset vaatimukset ja on siten samalla myös merkittävä kiertotaloudellinen hanke.

”Yhteiskunnallisesti Ylöjärven Haverin entinen kaivos on erityinen hanke – sopivilla maa-aineksilla toteutettavat peittotyöt ovat olleet esillä ympäristöministeriössä asti. Hämeenkyrönväylän hankkeella leikataan runsaasti maata uuden tiepohjan kohdalta, joten kipeästi kaivattua maata irtoaa runsaasti”, kertoo Hämeenkyrönväylän työmaainsinööri Jaana Jokihaara.

Kaikki osapuolet hyötyvät

Hämeenkyrönväylän hankkeen kannalta maa-aineksen ajo Ylöjärven Haveriin tarkoittaa sitä, että hanke tarvitsee jatkossa merkittävästi pienemmän määrän sijoitusalueita. Tämä mahdollistaa myös maa-ainekselle varattujen alueiden ympäristön kehittämisen ja kunnan kaavoitustyön. Kun alueita ei tarvita tiesuunnitelman mukaisessa laajuudessa rakennushankkeen tarpeisiin, pystytään niitä hyödyntämään Hämeenkyrön kunnan tarpeisiin.

”Irtoava maa-aines vietäisiin muussa tapauksessa läjitykseen. Nyt kun massa voidaan hyödyntää merkittävään tarpeeseen, kaikki hyötyvät – Ylöjärven kaupunki saa tarvitsemaansa, hienojakoista ja soveltuvaa massaa vain parinkymmenen kilometrin päästä ja meillä Destiassa on mahdollisuus saada ylimääräinen massa kiertoon. Myös Hämeenkyrön kunnalta sekä Väylävirastolta on tullut kiitosta, kun maa-alueita on vapautunut ympäristön kehittämisen tarpeisiin eikä uusia sijoitusalueita tarvitse tätä hanketta varten pohtia”, Jokihaara jatkaa.

Maamassojen toimittaminen hyötykäyttöön on kiertotalouden kannalta merkittävä teko. Toimenpide on osoitus eri toimijoiden sekä liikeyrityksen yhteisestä kiertotaloushankkeesta. Urakalta irtoavat massat eivät silti vaikuttaneet rikastushiekka-alueen peittämiseen, vaan sen on tyypillinen ratkaisu ympäristön suojelemiseksi tällaisessa kohteessa. Kokonaisuudessaan Haverissa tarvitaan noin 350 000 kuutiota hienorakenteista, silttistä maa-ainesta. Destia pystyy siis tarjoamaan yhdeltä työmaalta reilusti yli puolet kaikesta peittoon tarvittavasta massasta.

Hämeenkyrönväylän hankkeen maamassojen hyötykäyttö Haverin rikastushiekka-alueen sulkemisessa on tavoite, jossa yhdistyvät alueellinen hankekoordinointi sekä viranomaisten ja kaupallisten toimijoiden yhteistyö yhteiskunnallisen, ympäristölle haitallisen ongelma-alueen korjaamiseksi. Samalla hanke on erinomainen osoitus todellisesta yhteiskunnallisesta kiertotaloushankkeesta.

Ilmastonmuutos, ylikulutus ja väestönkasvu aiheuttavat yhteiskunnille painetta muuttua aikaisempaa tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Talouden tulisi toimia ympäristön kantokyvyn rajoissa; kaikki käytettävä energia ja materiaali tulisi saada kiertämään, eikä jätettä tulisi tuottaa. Tämä on kiertotalouden tavoite ja sillä tarkoitetaankin likimain samaa asiaa kuin kierrättämisellä, mutta lisäksi se sisältää myös kansantaloudellisen aspektin.

Destia pyrkii kiertotalouden tavoitteisiin esimerkiksi maksimoimalla työmailta tulevien maa-ainesten uudelleenkäytön. Tavoite on, että jatkossa pystytään hyödyntämään jätteistä valmistettuja materiaaleja entistäkin paremmin ja tehokkaammin sekä ohjaamaan työmailta syntyvät mahdolliset jätevirrat uudelleen hyötykäyttöön.

Destia

Lataa lisää juttuja

TILAA VIA-SIDOSRYHMÄLEHTEMME

Voit tilata alla olevalla lomakkeella Destian Via-sidosryhmälehden, ilmoittaa osoitteenmuutoksesta tai perua aiemmin tehdyn tilauksen.

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.