Ladataan...

Tietomallilla jopa kolmanneksen ajansäästö siltasuunnitteluun

Infra nyt  · Julkaistu 15.02.2022

Kun uusi siltahanke polkaistaan käyntiin, siihen sitoutuu moninainen joukko suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia. Tilaajan puolella pöydän ääreen asettuu projektipäällikön lisäksi joukko konsultteja, asiantuntijoita ja tarkastajia, samalla kun urakoitsijan päässä hihansa käärii projektipäällikkö, siltavastaava, työnjohtajia, tietomallikoordinaattoreita, mahdolliset aliurakoitsijat sekä erilaiset suunnittelun asiantuntijat. Jokaista rakennettavaa siltaa työstetään alusta alkaen monen eri osaajan toimesta, mikä vaatii koko hankkeelta huolellista, mutta jouhevaa tiedonkulkua.

Ala muuttuu nyt nopeasti ja myös rakentajien on muututtava sen mukana. Tietomallit ja siltojen rakentamisen digitalisaatio ovat Destialla osa normaalia toimintaa ja niitä myös kehitetään itse aktiivisesti. Destia pyrkii jakamaan työmaalta tulevat uudet innovaatiot heti koko yrityksen työmaille ja kehittämään löydettyjä ratkaisuja jatkuvasti pidemmälle.

Destian kehittämispäällikkö Markku Savola on nähnyt 25-vuotisen uransa aikana aitiopaikalta, kuinka siltarakentaminen ja -suunnittelu on kehittynyt kohti tehokkaampia ja toimivampia toimintamalleja.
”Digitalisaatio muokkaa sillanrakentamista hitaasti, mutta varmasti. Alan kaikilla toimijoilla alkaa olla kunnianhimoisia kehittämisen ja digitalisaation tavoitteita, niin tilaajilla kuin urakoitsijoillakin. Selkeät näkemykset ohjaavat ja kehittävät siltarakentamista uusilla ja aiempaa tehokkaammilla työkaluilla. Tämä on jatkuvaa itsensä ja koko alan kehittämistä”, Savola sanoo.

Tietomalli korvaa piirrustukset

Destia on jo pitkään kehittänyt siltarakentamisen tietomallipohjaista suunnittelua ja sen prosesseja. Tietomallipohjainen prosessi tuo hankkeen eri osapuolet pilvipohjaisen palvelun kautta yhteen ja tekee työskentelystä tehokasta ja tarkkaa.

”Tietomallipohjaisen siltasuunnitelmien tarkastusprosessin kautta koko projektista tulee kustannustehokkaampi ja nopeampi. Pilvipohjaisessa järjestelmässä urakan kaikki osapuolet pystyvät reaaliajassa näkemään mallipohjaisien suunnitelmien etenemisen ja muutoksien hallinta on nopeaa. Aiemmin tietomallista tuotettiin perinteisiä 2D-piirustuksia eri osapuolten tarkastettavaksi, mikä teki prosessista hitaan ja kankean. Tietomallipohjainen prosessi tarjoaa selvästi nopeamman ratkaisun, jolla voidaan säästää sekä aikaa että rahaa”, Savola kertoo.

Myös Destian väyläpalveluiden Etelä-Suomen yksikön johtaja Eetu Väisänen uskoo, että tulevaisuudessa tietomallipohjainen suunnittelu on siltarakentamisen lähtökohta jokaisella alkavalla urakalla.

”Tavoitteenamme on, että suunnitelmat tilataan ja hyväksytään mallipohjaisesti, jotta projektit etenevät tehokkaasti. Kun sillan tietomalli toimii virallisena asiakirjana, voimme työmaalla tuottaa siitä nopeasti tarvittavat työpiirustukset. Tietyillä hankkeilla, kuten Kirri-Tikkakoski-moottoritietyömaalla, tämä on jo toteutunut ja hyödyt ovat olleet kiistattomia”, Väisänen toteaa.

Kolmanneksen ajansäästö suunnitteluun

Tietomallipohjainen suunnittelu säästää aikaa ja parantaa laadittavien suunnitelmien tasoa. Virheet voidaan havaita, korjata ja viestiä eri osapuolten välillä reaaliajassa, kun suunnittelija ja tilaaja voivat tehdä merkintöjä yhteiselle alustalle. Näin myös suunnitelmanmuutokset vähenevät, jolloin kustannukset alenevat ja läpimenoajat lyhenevät. Mallien visuaalinen tarkastaminen käy vaivattomasti ja rakenteiden yhteensopivuus paranee.

Lisäksi tietomallien hyödyntäminen mahdollistaa entistä laajamittaisemman automatisoinnin ja kehitystyön, jonka kautta alaa voidaan viedä eteenpäin.

”Suunnittelijamme ovat arvioineet, että piirustusten laatiminen tietomallista on vienyt heiltä aiemmin jopa 40 % työajasta. Kun piirustusten sijaan käytetään tietomallia, voidaan suunnitteluun käytettyä aikaa lyhentää karkeasti arvioiden kolmanneksella. Se on todella merkittävä ajansäästö niin meille kuin tilaajalle ja loppukäyttäjällekin. Kun voimme suorittaa perustoimintoja suunnittelussa ja työmaalla nopeammin automatisoitujen työkalujen avulla, ei aikataulu pääse liian tiukaksi. Kaikki osapuolet voittavat”, Savola korostaa.

Destian urakoimalla Kirri-Tikkakosken moottoritiehankeella hyödynnettiin tietomallia. Vuoden 2021 joulukuussa uuden moottoritien osuus Kirristä Vehniälle avattiin liikenteelle kahdeksan kuukautta etuajassa. Hankkeen suunnittelu tapahtui lähes täysin mallipohjaisesti, mikä säästi suunnittelutyöltä aikaa jopa kymmeniä viikkoja. Mallipohja oli käytössä myös työmaalla ja laadunvalvonnassa, minkä ansiosta koko urakka saatiin vietyä läpi tehokkaasti laadusta tinkimättä.

 
 
 
 
 
 
Tietomallia hyödynnettiin myös Kirri-Tikkakosken hankkeella, jonka uusi moottoritieosuus valmistui kahdeksan kuukautta aikatauluaan edellä. 

Kolmiulotteinen kuva rakentamisen apuna

Suunnittelijoiden lisäksi mallia pääsee hyödyntämään myös projektin muu henkilöstö. Esimerkiksi sillan raudoitteet voidaan tehtaalla tuottaa suoraan tietomallista. Työmaalla tietomallia voidaan hyödyntää mittaustöissä ja esimerkiksi tarkastelemalla tabletin tai puhelimen näytöltä suunnitelman yksityiskohtia, joita tarvitaan kussakin käytännön työvaiheessa.

”Toisinaan esimerkiksi raudoitteet kulkevat ahtaissa paikoissa tai kohdissa, joissa niitä on erityisen paljon. Silloin yksityiskohtien tiheä tarkastaminen on todella tarpeen. Hankalat kohdat vaativat usein myös muotin rakentajilta hyvää hahmotuskykyä, eikä kaikkea voi nähdä perinteisestä paperikuvasta. Mallista sen sijaan voidaan välittää työmaatoimistosta myös timpureille haluttuja osia, joita voi sitten pyörittää mihin hyvänsä kuvakulmaan ja katsoa kolmiulotteista kuvaa halutusta kohdasta”, Väisänen kertoo.

Siltarakentamisen tulevaisuus on digitaalinen

Jotta piirustuksia ei enää tarvita ja täysimittaisesta ajansäästöstä tulee mahdollista, tulee tilaajan hyväksyä tietomallipohjainen siltasuunnitelmien tarkastusprosessi. Se tulee varmasti olemaan arkea siltarakentamisen tulevaisuudessa.

”Olemme Destialla rakentaneet siltoja jo satoja vuosia ja kehittäneet sillanrakentamisen käytäntöjä yhtä kauan. Myös tulevaisuudessa olemme johtavia sillanrakentajia ja kehitystyön pioneereja. Digitalisaation hyödyntämisestä huolimatta monet seikat pysyvät siltahankkeilla ennallaan – betonin tuoksu valupäivinä, vaihtelevat työmaisemat, haasteelliset työmaat ja erityisesti siltarakentajien yhdessä tekevä porukka.”

Destia

Lataa lisää juttuja

TILAA VIA-SIDOSRYHMÄLEHTEMME

Voit tilata alla olevalla lomakkeella Destian Via-sidosryhmälehden, ilmoittaa osoitteenmuutoksesta tai perua aiemmin tehdyn tilauksen.

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.